Etusivu‎ > ‎Tarinoita Seiskarista‎ > ‎

Saari saa asukkaansa

Juuret Seiskarissa -seminaarissa 26.3.2000 Olavi Simolan pitämästä esitelmästä tiedot poimi Marja-Leena Malin - julkaistu Seiskarilainen-lehdessä  no 11/2000

Aivan ikiaikainen ei Seiskarin saari ole. Itäisellä Suomenlahdella maa kohoaa sadassa vuodessa noin puoli metriä. Joten kun Seiskari ensimmäisen kerran mainitaan asiakirjoissa, kyse on nykyistä melkoisesti pienemmästä saaresta.

Ensimerkinnät
Tallinnan raadin arkistossa on ensimmäinen asiakirjatieto Seiskarista 1395. Rääveliläiset viljakauppiaat olivat ajautuneet Seiskarin rantaan salakauppaa käydessään: vilja lie ollut tärkeä kauppatavara. Seiskari oli itään menevän kulkureitin varrella. Tilapäistä majaa ovat saarella varmasti pitäneet niin kauppiaat kuin hylkeenpyytäjät jo varhain. Merirosvous kuului keskiajan tapoihin ja varmaan rosvojakin Seiskarissa pistäytyi.

Saari vakiintui Ruotsin vallan piiriin. Osittain tähän lie ollut syynä Viipurin linnan läheisyys. Seiskari oli Ruotsin uloin etuvartio Suomenlahden pohjukassa. Suomenlahti oli kaikilta rannoiltaan pitkään etupäässä suomalaisten ja suomensukuisten kansojen asuttama. Saaren sotilaallisen merkityksen vuoksi ainakin ajoittain siellä oleili ruotsalaisia "virkamiehiä". Tiedetään, että 1500-luvulla Ruotsin ja Venäjän ollessa sodassa keskenään Ruotsin kuningas lähetti Seiskariin viisi vartiomiestä.

Vakituinen asutus ei kasvanut tasaisesti. Välillä monet talot autioituivat. Ruotsi menestyi 1600-luvun sodissa ja kasvatti vaikutusvaltaansa Suomenlahden eteläpuolella. Ulkosaarten asukkaat kokivat kuitenkin monia vaikeuksia. 1700-luvulle tultaessa saaressa eli kuitenkin vakituinen  - tosin vähäinen - asujaimisto.

Pietarin portti
1700-luku on saaren historian ehkä mielenkiintoisin vaihe. Ilman sen kummempia muodollisuuksia Pietari Suuri alisti Suomenlahden ulkosaaret valtaansa aivan 1700-uvun alussa. Venäjän alaisuuteen siirtyminen aloittaa saaressa nousukauden. Pietarin kaupungin samanaikainen rakentaminen takasi leivän lavenemisen kalan kysynnän ja tavaran kuljetustarpeen myötä. Seiskari muodosti jonkinlaisen Pietarin ulkovartion. Tällöin lähivartioksi lienee ymmärrettävä Retusaaren eli Kronstadtin linnakesaari.

Laivaliikenne Pietariin haluttiin turvata. Venäjän amiraliteetti lähetti kolme komennuskuntaa pitämään ulkosaarissa tulia laivojen kulkua ohjaamassa. Yksi komennuskunnista määrättiin Seiskariin. Majakan esiasteesta ei enää ole pitkä aika 1733 rakennettuun tiilimajakkaan. Tiilimajakka - joka sitten myöhemmin hajotettiin ja uusi rakennettiin tilalle - käytti valaisemiseen kynttilöitä ja öljyä.

Saareen perustettiin myös majatalo, joten ainakin jossain määrin saaressa kävi erilaisia käypäläisiä. Ortodoksiseen kirkkoon kuuluville venäläisille saareen rakennettiin tsasouna ja sen läheisyyteen syntyi hautausmaa. Seiskarissa toimi myös tulliasema.

Seiskari oli siis Pietarin portti. Saari toimi karanteenina ja siellä oli sairaala. Sairaalassa hoidettin paitsi laivojen mukana tulleita sairaita myös Suomenlahdella käydyissä meritaisteluissa haavoittuneita. Tällaista toimitaa veten saareen tarvittiin erikoishenkilökuntaa, kirurgeja ja lääkäreitä. He asuivat saaressa pitkään ja toivat useimmiten perheensä mukanaan.

Kirkko
Saaressa lienee ollut luterilainen kirkko jo ennen "mutterikirkon" rakentamista 1760-luvulla. Vanhassa kirkossa oli kreivi ja majuri Krollea varten kunniaistuin. Krolle kuoli 1804 ja haudattiin Seiskariin. Virkamiesten suuri määrä on yllättävää, mutta heitä saareen tarvittiin mm. valvomaan haaksirikkojen jäänteiden keräämistä. Saaren korkein virkamies oli kuitenkin kollegiumkirjuri Gustav Wilhelm Strarck.

1700-luvun puolesta välistä aletaan saaren kaikista tapahtumista pitää kirjaa. Vuonna 1743 annettiin asetus, että asukkaat tulee merkitä kirkonkirjoihin. Saaren väestö on kokemut monia muutoksia. Alkuperäisimmät suvut kuolivat sukupuuttoon ennen säännöllistä kirkonkirjojen pitämisen  aloittamista.

Tuopiokapitulin ohje oli, että saaressa tuli käydä kirjaamassa vähintään joka kolmas vuosi asukkaiden syntymät, kuolemat yms. tapahtumat. Monista syistä kirjanpito oli hataraa. Esim. 1700-luvun loppupuolelta on jäänyt kirjoihin mekitsemättä noin150 syntynyttä. Henkikirjoituksen taso on hyvin puutteellinen vielä 1800-luvullakin.

Verotuksen vuoksi saaren talot tunnettiin. Ihmiset saivat sukunimensä sen talon mukaan, missä asuivat. Näin ollen sukunimi saattoi vaihtua useammankin kerran.

Kun Ruotsi menetti Suomen Venäjälle 1809, Seiskari liitettiin Suomen suurruhtinaskuntaan muun ns. Vanhan Suomen osana. Tästä oli Seiskarille taloudellista etua ja hyvinvointi näkyy väestön lisääntymisenä. 1900-luvun alussa Seiskari oli Suomen tiheimmin asuttu kunta. Väestö ehti kuitenkin jo alkaa vähentyä ennen talvisodan syttymistä. Suomen itsenäistymisen myötä rajan umpeutuminen Venäjälle kavensi elinmahdollisuuksia. Suhteellisen hyvivoivia kuitenkin oltiin ja Seiskari-seurakin perustettiin, jotta matkailulla saataisiin leipään jatketta.